Kuukauden selkäkirurgian fellowship -reissu. Se tuntui sopivalta pätkältä. Enempää ei olis pystynyt olemaan erossa perheestä. Ei, vaikka he tulivatkin käymään. Milanossa on maailmankuulu Galeazzin sairaala. Siellä yksi selkäkirurgian hefe on työkaverin kaveri. Mukava tyyppi. Tiesin myös, että italialaiset tekee hurjia juttuja leikkaussalissa ja julkaisevat niistä lehtiin. Kyllä, Milano se on. Koronan vuoksi reissu siirtyy ainakin vuodella tai kahdella, kuka näitä muistaa. Koko kevään ehdin valmistautua toukokuun reissuun.
Mulla oli yksiö vuokrattuna. Kallis, mutta lähellä Galeazzia. 10 min kävelymatka. Metro vieressä. Just hyvä. Sain lähtiessä vinkin, että aikakäsitys on sitten Italiassa eri kuin Suomessa. Se tuli selväksi ensimmäisestä päivästä alkaen. Kellonajat eivät olleet tarkkoja ja 10 minuuttia saattoi tarkoittaa tuntia. Ehkä vähän siihen liittyenkin työpäivät venyivät pitkiksi. Töihin mentiin aikaisin, mutta action alkoi usein vasta vähän myöhemmin. Italialaiset kollegat tekivät paljon töitä, mutta hyvällä meiningillä, kukaan ei valittanut. Sanoisin, että he tekivät noin 10h päiviä, joskus enemmän. Viikonloput toisaalta vapaat. Vähän ehkä mun yllätykseksi he olivat ahkeria ja kärsivällisiä. Ei aivan juuri sitä mitä ajattelin aikaisemmin. Ei mitään mañana-meininkiä ollenkaan.
Maanantaista keskiviikkoon kierrettiin osastoa ja pidettiin polia. Kierrolla lääkärit tekivät paljon juttuja, jotka Suomessa kuuluvat täysin hoitajien vastuulle. Potilaiden sidoksia vaihdettiin ja otettiin heitä pystyyn, kuntoutumista seurattiin. Mutta olihan leikkauksetkin isoja. Joka päivä tehtiin käsin tekstit, niihin allekirjoitukset ja leimat. Siinä meni aikaa. Kaikista leikatuista potilaista myös tallennettiin tiedot ja heidät kuvattiin. Sitten erikoistuvat tekivät powerpoint esityksen, jossa jokaisen potilaan pre ja post op tilanne esitettiin koko klinikalle. Ihan sikana duunia. En ole koskaan viettänyt noin paljon aikaa potilaiden ja potilastapausten kanssa. Ehkä kuitenkin pitäisi, ainakin vähän enemmän. Siinä tulee ventiloitua asioita. Ja ehkä se estää joitain huteja, ken tietää. Mutta heillä on siihen myös lääkäriresurssia paljon enemmän. Galeazzissa klinikka pyörii niin, että kaikki potilaat ovat periaatteessa parin proffan potilaita ja näin hoitolinjat ovat hyvin yhteneväiset. Nuoremmat kollegat oppivat talon tavat ja hoitoperiaatteet tarkasti. Nuorempien selkäkirurgien teoriatietämys on myös vakuuttava, vanhemmista puhumattakaan.
Torstai ja perjantai oli leikkauspäiviä. Se oli yllätys, että niin vähän leikkausaikaa, vaikka klinikka on maailmankuulu. Koronasulku oli jättänyt jälkiä, ja supistanut toimintaa. Yhtiömuotoinen julkinen sairaala sai kuulemma polviproteeseista selkäkirurgiaa paremman katteen. Just. Leikkaukset olivat isoja, lähes järjestään. En saanut selville mihin se bulkkiselkäkirurgia ohjautuu ja miksi. Lääkäreitä oli leikkauksissa paljon. Muutama isoin kiho leikkasi suurimman osan ja minun sukupolveni pääosin assisteerasi. Assistentti auttoi myös potilaan siirrossa, laittoi asennon, pesi ja peitteli potilaan, yleiseurooppalaiseen tapaan, usein he myös tekivät avauksen. Hierarkia oli siis selvä, ja varsin jyrkkä. Mietin, että selkäkirurgin ammatti täytyy olla Italiassa arvossaan, kun niin pyyteettömästi jengi jaksoi assisteerata. Laittaa miettimään omaa tilannetta Suomessa: maailman parhaat hoitajat, välineet ja puitteet. Ja periaatteessa saan itse päättää miten potilaani hoidan. Rajoja meillä asettaa lähinnä resurssi. Potilaat pitää saada hoidettua tehokkaasti, jotta pitkät jonot ei kasva. Muutaman anteriorisen ja lateraalisen leikkauksen Galeazzissa nähtyäni olen vaikuttunut. Erittäin eleganttia, nopeaa ja vaivatonta. Nyt tiedän miten se käy. Toimenpiteen teki toki kirurgi, jolla on niitä taustalla satoja. Mutta siinä mielessä systeemi todella toimi.
Kaikki olivat ystävällisiä fellowta kohtaan. Aamuisin tervehdittiin, kysyttiin kuulumiset ja välillä annettiin läpyt. Pääsin käymään yksityissairaalassa San Donassa ja Milanon keskustassa ja privaattivastaanotolla Monzassa. Klinikan ylilääkäri pyysi kotiinsa illalliselle. Mukavia tapahtumia. Löysin myös brasilialaisen jujutsun salin, vain vartin metromatkan päästä kämpältä. Aivan erinomaista. Lyhyempinä työpäivinä hyökkäsin sinne. Muutoinkin kaikkialla ihmiset ottivat mukaan, kyselivät taustoja ja heittivät huulta. Milanolaisiin oli helppo tutustua.
Vapaa-ajalla ehdin käydä Como- ja Garda -järvillä ja Venetsiassa, ja Milanon keskustassa palloilemassa tietysti useita kertoja. Hienoja paikkoja. Sää oli pääosin aurinkoinen +25-30. Suomalaisen on vaikea olla sisätiloissa sellaisilla helteillä, kun on tottunut, että sitä kestää vain viikon tai kaksi vuodessa. Perhettä kävi kylässä ja suomalaisia kavereita näin enemmän kuin kotona ollessa. Reissusta saamaani kokemukseen olen erittäin tyytyväinen.
Mainostin myös Suomea vähän nuorille lääkäreille Galeazzissa. Lyhyt tai pidempikin jakso Suomessa avaisi varmasti heidänkin silmiä. Ja jos tekee töitä tuolla pieteetillä, he pärjäisivät hyvin. Kieli niitä tietysti pelottaa. Saa nähdä tuleeko joku vastavierailulle.